PERHELEIRI /// FAMILY CAMP

Lydia Toivanen

3-20.10.2024

I once got lost during the Summer Services. I was about ten years old. It was evening and I was at my cousins' tent. I realized that my red strap wristwatch had stopped and my homecoming time had long since passed. I left for the other side of the Summer Services area where the campsite of our family was located. The sounds of sermons and families with children echoing over the field had quieted down. I couldn't even find a single landmark that would help me find back to the right camper. I was in the middle of a sleeping, white, sea of thousands of campers and trailers, and I saw no sign of our family's camp. A panic! Scared and heart pounding, I stopped two strangers. Are you lost, they asked.

I don't know how long we went from one area to another, along quiet paths lined with tents and caravans, until suddenly a familiar figure appeared ahead. My brother! "Where have you been?!" Then I recognized the surroundings and started running towards our camp without looking behind me or saying a word to my companions. I took off my shoes and got into the dark and quiet mobile home, where I made out the outlines of my parents at the table. Did you get lost, asked the father. I fell to my knees and burst into tears.

My nuclear family consists of fourteen people, parents and twelve children. Our extended family has a total of 182 one-on-one relationships between family members. When you include all of posterity and different variations, the figure is significantly bigger. We sensitively gather to form a single group, either consisting of the whole family or variable formations. As time passes, individuals grow older, and the family grows. Worldviews, roles and dynamics change constantly. I've been documenting these changes for two decades, almost without realizing it.

The installation refers to a family camp that has been built in changing configurations for decades in the Summer Services area. The family camp is a gathering place and platform for discussion, as well as a symbol of our family's community spirit and diversity. The camp is a delimited area, a territory that embodies the intangible heritage of our home, security and affection, but also rebellion and change. Collective and personal emotional memories of summer services are layered into the smell of wood chips.


The exhibition has been supported by the Olga and Vilho Linnamo Foundation.


///

(FI)

Eksyin kerran suviseuroissa. Olin noin kymmenvuotias.  Oli ilta ja olin serkkujen teltalla.  Selvisi, että punaremminen rannekelloni oli pysähtynyt ja kotiintuloaikani oli mennyt kauan sitten. Lähdin suviseura-alueen toiselle puolelle kohti perheemme leiripaikkaa. Kenttä oli jo hiljentynyt lapsiperheistä ja kentän yli kaikuvista saarnoista. En löytänytkään maamerkkiä, jonka avulla osasin oikealle asuntoautolle. Olin keskellä uinuvaa, valkoista, tuhansien asuntoautojen ja -vaunujen merta, enkä nähnyt merkkiäkään meidän perheen leiristä. Hätä! Peloissani ja sydän jyskyttäen pysäytin kaksi vastaantulijaa. Oletko eksynyt, he kysyivät.

En tiedä kuinka kauan kuljimme yhdessä alueelta toiselle, pitkin hiljaisia, telttojen ja asuntovaunujen reunustamia polkuja, kunnes yhtäkkiä tuttu hahmo näkyi edessäpäin. Veljeni! “Missä sä oot oikein ollut?“ Samalla tunnistin ympäristön ja lähdin juoksemaan kohti leiriämme taakseni katsomatta ja sanomatta saattajilleni sanaakaan. Riisuin kengät jalastani ja nousin hämärään ja hiljaiseen asuntoautoon, jossa erotin vanhempieni ääriviivat pöydän ääressä. Eksyitkö, kysyi iskä. Rojahdin polvilleni ja purskahdin itkuun.

Ydinperheeseeni kuuluu neljätoista henkeä, vanhemmat ja kaksitoista lasta. Perheestä muodostuu yhteensä 182 perheenjäsenten kahdenkeskistä suhdetta. Kun laskee mukaan jälkipolven ja erilaiset variaatiot, luku on huomattavasti isompi. Hakeudumme herkästi yhdelle koolle joko koko perheen voimin tai muuttuvin kokoonpanoin. Aika kuluu, yksilöt kasvavat ja perhe kasvaa. Maailmankatsomukset, roolit ja dynamiikka muuttuvat. Olen lähes huomaamattani dokumentoinut näitä muutoksia kahden vuosikymmenen ajan.

Installaatio viittaa perheleiriin, joka on vuosikymmenten ajan rakentunut  muuttuvin kokoonpanoin suviseura-alueelle. Perheleiri on kokoontumispaikka ja keskustelualusta, sekä perheemme yhteisöllisyyden ja moninaisuuden symboli. Leiri on rajattu alue, reviiri, joka ilmentää kotimme aineetonta perintöä, turvaa ja kiintymystä, mutta myös kapinaa ja muutosta. Hakkeen tuoksuun kerrostuu kollektiiviset ja henkilökohtaiset tunnemuistot suviseuroista.



Näyttelyä on tukenut Olga ja Vilho Linnamon Säätiö
 


photo credit: Lydia Toivanen

Biography

Lydia Toivanen (b. 1987, Kerava, Finland) is a Helsinki-based visual artist who works with photography, video, and spatial elements. In her work, she captures the internal dynamics of her large family in relation to individual growth and the spiritual legacy of home. Toivanen also collaborates in multidisciplinary artistic groups and productions. Toivanen graduated from Saimaa University of Applied Sciences with a focus on sculpture and from Turku University of Applied Sciences, Art Academy, majoring in photography. Currently, she is completing her studies in the master’s program in Photography at Aalto University. Toivanen's works have been exhibited at venues such as the Finnish Museum of Photography, Titanik Gallery in Turku, Fotografia Calabria Festival in Italy, and Fotografihuset, in Oslo.

///

(FI)

Lydia Toivanen (s. 1987 Kerava) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka toimii valokuvan, videon ja tilallisuuden keinoin. Hän on kuvannut työssään suurperheensä sisäistä dynamiikkaa suhteessa yksilön kasvuun ja kodin hengelliseen perintöön. Toivanen on myös osana monitaiteellisia työryhmiä ja tuotantoja. Toivanen on valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulusta pääaineenaan kuvanveisto ja Turun AMK:n Taideakatemiasta pääaineenaan valokuvaus. Parhaillaan hän viimeistelee opintojaan Aalto-yliopistossa valokuvataiteen maisteriohjelmassa. Toivasen teoksia on ollut esillä muun muassa Valokuvataiteen museossa, Titanik-galleriassa, Italiassa Fotografia Calabria -valokuvafestivaalilla ja Oslossa Fotografihusetissa.